Oi nuoruus!
TIEDOTE 12.5.2011
Kirjoituskilpailun nuoruus on pirstaleinen,
mutta toiveikas
Nuorisotutkimusseura, Nuoren Voiman Liitto ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura järjestivät 15.5.–30.11.2010 kirjoituskilpailun Oi nuoruus, jossa kerättiin kaikenikäisten suomalaisten omaelämäkerrallisia kirjoituksia lapsuudesta ja nuoruudesta. Kilpailuun otti osaa 375 kirjoittajaa: Nuoruus eilen -sarjaan lähetettiin 274 ja Nuoruus tänään -sarjaan 101 tekstiä. Tekstien lukumäärä ja niiden korkeatasoisuus oli kilpailun järjestäjille positiivinen yllätys. Kirjoitusten joukossa oli niin laajoja romaanikäsikirjoituksia ja muistelmia kuin kiteytynyttä ja tiivistä lyhytproosaa. Mukana oli myös esseitä, runoja ja draamatekstejä.
Kilpailun tuomarit olivat runoilija Olli Sinivaara, kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen, tutkimusprofessori Tommi Hoikkala sekä entinen opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoyksikön johtaja Olli Saarela. Tuomariston mukaan Nuoruus eilen -sarjan kirjoitukset piirsivät mielenkiintoista ja monisärmäistä kuvaa nuoruudesta Suomen lähihistoriassa. Aineistossa toistui Suomen kehittyminen muutaman sukupolven aikana köyhästä agraariyhteiskunnasta vauraaksi teollisuus- ja tietoyhteiskunnaksi. Toisaalta historian suurta pääkertomusta vastaan asettui monenlaisia pieniä akanvirtoja, mikrohistorian vastakertomuksia. Niiden kautta kuva yhtenäiskulttuurin kannattelemasta yhteisestä nuoruudesta alkoi pirstaloitua monien eri nuoruuksien kirjoksi.
Nykypäivää kuvaavissa Nuoruus tänään -sarjan kirjoituksissa oli yllättävästi enemmän yhteneväisyyttä kuin Nuoruus eilen -sarjan teksteissä. Kirjoittajien teksteistä muodostui vahva kuva 1980-luvun loppupuolella ja 1990-luvun alkupuolella syntyneiden sukupolvesta. Kirjoittajien kokemuksissa oli paljon synkkyyttä, epävarmuutta ja suoranaista epätoivoa. Nuoret kirjoittivat huonosta olostaan yltiöyksilöllisessä kilpailuyhteiskunnassa. Toivon pilkahduksia oli vähemmän, mutta sitä kirkkaammin ne erottuivat. Kenties tärkeimmäksi toivon voimavaraksi muodostui toivon etsintä.
Molemmista kilpailusarjoista erottui selvä kärkijoukko. Nuoruus eilen -sarjan voittajaksi nousi vuonna 1971 syntynyt Mikko Arjanmaa, jonka kirjoitus ”Oi nuoruus” kuvaa tekstissään rehevällä ja huumorin sävyttämällä kielellä pikkupoikien pihaleikkejä 1970–1980-luvun Tampereella. Toiseksi sarjassa tuli lahtelainen Virpi Kanerva (s. 1936) ja kolmanneksi jurvalainen Marja Nivala (s. 1968).
Nuoruus tänään -sarjassa voittajaksi valittiin vuonna 1989 syntynyt riihimäkeläinen Maria Paldanius, jonka kirjoitus ”Sata lasissa” on kiihkeä kuvaus nuoruuden tempoilevasta vimmasta, itsensä etsinnästä ja älyllisestä levottomuudesta. Toiseksi sarjassa tuli helsinkiläinen Anita Hartikainen (s. 1987) ja kolmanneksi hämeenlinnalainen Noora Hapuli (s. 1993).

Noora Hapuli, Maria Paldanius, Anita Hartikainen, Virpi Kanerva, Marja Nivala sekä tuomariston puheenjohtaja Olli Sinivaara palkintojenjakotilaisuudessa
--------------------------------------------
Palkintojenjakotilaisuus
Kilpailun palkintojenjakotilaisuus järjestetään 12.5.2011 klo 14
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa Helsingissä
(Hallituskatu 1, 00100 Helsinki).
Voittajien tekstejä juhlassa lukevat Riihimäen nuorisoteatterin jäsenet
Petra Lumme, Niko Sahlman ja Emilia Tuominen.
Tilaisuus on kaikille avoin. Lämpimästi tervetuloa!

Oi nuoruus -kirjoituskilpailu on päättynyt
Nuoruus tänään -sarjaan osallistui yhteensä 101 kirjoittajaa ja
Nuoruus eilen -sarjaan 274 kirjoittajaa. Kirjoitusten joukossa oli niin laajoja romaanikäsikirjoituksia ja muistelmia kuin kiteytynyttä ja tiivistä lyhytproosaa. Mukana oli myös esseitä, runoja ja draamatekstejä.
Kilpailun voittajat on valittu ja heille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.
Kiitämme kaikkia kilpailuun osallistuneita!

Elämäkerrallinen kirjoituskilpailu
15.5.-30.11.2010
Miten sinä muistat nuoruuttasi ja nuoruutesi Suomea?
Mitä on olla nuori nyt? Kerro oma tarinasi!
Nuorisotutkimusseura, Nuoren Voiman Liitto ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura hakevat kaikenikäisten suomalaisten omaelämäkerrallisia kirjoituksia lapsuudesta ja nuoruudesta. Tavoitteenamme on koota runsas ja moniääninen elämäkerta-aineisto, joka avaa henkilökohtaisen näkökulman elettyyn ja koettuun nuoruuteen Suomessa 1900-2000-luvuilla.
Kirjoituskilpailussa on kaksi sarjaa: kaikille yli 25-vuotiaille avoin sarja Nuoruus eilen ja alle 25-vuotiaille suunnattu sarja Nuoruus tänään. Kilpailuun voi osallistua suomeksi tai ruotsiksi.
Saapunut aineisto talletetaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan tutkimusta ja mahdollista julkaisukäyttöä varten. Mahdolliseen julkaisukäyttöön kysytään kirjoittajalta erillinen lupa.
Vapaamuotoiset elämäkerralliset tekstit voivat molemmissa sarjoissa käsitellä esimerkiksi lapsuuden perhettä ja suhdetta vanhempiin, ystäviä, seurustelua. Aiheena voi olla myös vapaa-ajan vietto niin järjestötoiminnassa kuin nuorten omissa porukoissa, koulu ja opiskelu, oman identiteetin ja paikan etsiminen, työelämän aloittaminen tai perheen perustaminen. Tekstien pituutta ei ole rajoitettu. Aiheen käsittely ja tyyli ovat vapaat. Kirjoitukseen merkitään nimimerkin yhteyteen syntymävuosi.